Tilitoimisto Fokuksen historia ulottuu vuoteen 1993

Olemme yrittäjävetoinen ja asiakaslähtöinen oululainen tilitoimisto. Toimitusjohtajamme Niina Somppi on yrittäjä jo toisessa polvessa, nimittäin Fokuksen, silloisen Kuljetustieto Oy:n, perusti Niinan äiti Raija Lammassaari vuonna 1993.

Alusta asti on tavoitteena ollut palvella asiakasta kokonaisvaltaisesti ja laadukkaasti. Vuosien tuoma kokemus ei meillä ole jämähtänyt aikaan ennen vuosituhatta, vaan jatkuva oppiminen ja asioihin perehtyminen on tuonut laaja-alaista näkemystä ja osaamista, jota voimme tarjota asiakkaan avuksi monessa tilanteessa.

Toki on asioita, joissa meidänkin asiantuntevuus jää pintapuoliseksi. Tällöin on parempi tunnustaa osaamattomuutensa ja hakea yhteistyökumppaniverkostosta oikeanlainen asiantuntija käsillä olevaan tapaukseen.

Liian usein kuulee sanottavan, kuinka apua ei saa, tai ei tiedä mistä sitä hakisi. Meillä et jää yksin! Asioiden inhimillinen hoito, huomioiden ihminen, kantaa pitkälle. Fokuksen osalta se on kantanut jo yli 30 vuotta ♡

talousasioidesi tukena

Niina Somppi / toimitusjohtaja
niina@tilitoimistofokus.fi
p. 044 3112 001

Hanna Savolainen
hanna@tilitoimistofokus.fi
p. 044 3112 009

Katariina Kela
katariina@tilitoimistofokus.fi
p. 044 3112 008

Soili Veteläinen
soili@tilitoimistofokus.fi
p. 044 3112 003

Jenny Junttila
jenny@tilitoimistofokus.fi
p. 044 3112 005

Miia-Maria Huhta
miia-maria@tilitoimistofokus.fi
p. 044 3112 000

ÄITIYSLOMALLA

Miksi fokus?

  • Asiakasyrityksen taloushallinto on kokonaisvaltaisesti ja ammattitaidolla hoidettu

  • Yrityksenne taloushallinto on pääsääntöisesti yhden ammattilaisen vastuulla, jolloin yhteistyö on sujuvaa.

  • Pitkä kokemus näkyy tekemisen tasaisena laatuna

  • Asiakkaan asialla jo vuodesta 1993

Palvelemme yrityksesi talouteen liittyvissä kysymyksissä