Kirjanpitoa ihmistä unohtamatta

Kun taloushallinto on osaavissa käsissä, voi yrittäjä keskittyä omaan tekemiseensä. Luottamus siihen, että talouspuoli on asianmukaisesti hoidettu, antaa Sinulle varmasti paremmat yöunet! Yritystoiminnan yksi tärkeimmistä asioista on taloushallinnon hoitaminen laadukkaasti ja ajallaan.

Palvelut

Laadukkaat ja kattavat taloushallinnon palvelut pitävät sisällään kaiken yritystoiminnan aloittamisesta – oikean yritysmuodon valinnasta lähtien - aina yritystoiminnan lopettamiseen asti.

Taloushallinnon asiantuntijat palveluksessasi

Tilitoimisto Fokuksen historia ulottuu vuoteen 1993. Alusta asti on tavoitteena ollut palvella asiakasta kokonaisvaltaisesti ja laadukkaasti. Vuosien tuoma kokemus ei meillä ole jämähtänyt aikaan ennen vuosituhatta, vaan jatkuva oppiminen ja asioihin perehtyminen on tuonut laaja-alaista näkemystä ja osaamista, jota voimme tarjota asiakkaan avuksi monessa tilanteessa.

Luottamus syntyy oikeista teoista matkan varrella

Haluatko yhdeksi meistä?

Oletko rautainen taloushallinnon ammattilainen, hallitset kirjanpidon ja palkanlaskennan eri osa-alueet ja innostut siitä, että saat olla vastuussa asiakkaistasi?

Palvelemme yrityksesi talouteen liittyvissä kysymyksissä